Revision [4324]

This is an old revision of Silaniel made by SampsaRydman on 2010-04-02 01:11:33.

 

Silaniel Olossë Raudfêrn (née Morvegil)
Wife of captain Ormond Raudfêrn

Race Targil (Gondorian)
Profession Lvl 3 Scout
Gifts & Geas Wealth, Enticing eyes
Character Sheet Silaniel Olossë Raudfêrn
Family tree
Paternal ancestors
Pictures
 (image: http://wiki.lindefirion.net/images/Silaniel2.jpg)
Silaniel ja Artamir.
 (image: http://wiki.lindefirion.net/images/Silaniel3.jpg)
Alkuperäiset maalaukset: Anke-Katrin Eißman
Linhir

Silaniel Olossë

Katso myös: Salavalaakso

Silaniel Olossë Raudfêrn (née Morvegil, s. 1633) on nuori linhiriläinen koketti ja hienostorouva, jonka skandaalinkäryinen elämä on pitänyt hänet jatkuvasti juorujen aiheena ja tehnyt häntä tunnetuksi Pelargirissa ja Minas Anorissa asti. Hän on naimisissa isigiriläisen kapteenin Ormond Orleghînin, Raudfêrnin kartanon isännän kanssa. Silanielia on väitetty turhanylpeäksi, uteliaaksi, omapäiseksi ja omahyväiseksi seikkailijattareksi, mutta myös itsevarmaksi naiseksi joka tietää oman arvonsa eikä anna miesten pyörittää itseään.

OSA I: MITEN HÄN SAI ALKUNSA


Lumenvalkea tukka erotti Silanielin jo lapsena tummemmista sisaruksistaan. Morvegilin aatelissuvun linhiriläinen haara on tunnettu dúnedainin mittapuulla vaaleahkoista pähkinänruskeista hiuksistaan, mutta Silaniel oli syntyessään vitivalkoinen, minkä vuoksi hänen äitinsä Ivorwen nimesi hänet Olossëksi. Itsepäisyys ja vapauden kaipuukin lienevät perua hänen pohjoispohjalaisilta esiäideiltään, kuten hänen isänsä Alatar alati muisti muistuttaa, tai sitten Hadorin huoneen veri virtaa hänessä lähes puhtaana.

Alatar Morvegil oli condir ja lunastanut päärinarvonsa sukunsa siivitetylle kruunulle tekemillä palveluksilla. Ylimyksinä Morvegilit olivat ruiskukkia kevätesikkojen joukossa, vuoden 1450 jälkeen aateloitua vähäisempää dúnadan-sukulinjaa. Heidän yhteinen kantaisänsä oli eräs Eldacarin armeijan kapteeni joka kunnostauduttuaan Eruin kahlaamojen taistelussa sai kunnian kirjoittaa lempinimensä ylhäisten nimien joukkoon Heren Requainin rulliin.

Morvegilien suvusta kumpusikin sitten monta mieleltään yksinkertaista mutta sitäkin rohkeampaa soturia: amiraaleja, sotapäälliköitä ja kapteeneita. Kuningas Eldacar antoi heille etelä-Ithilienistä tiluksia jotka olivat aiemmin kuuluneet kuningas Castamirin kannattajille. Heidän mahtavat maansa laajenivat sittemmin länteen ja etelään, Harondoriin ja Lebenniniin. Eräs myöhempien aikojen Morvegil nai pohjalaisen kaunottaren ja perusti uuden sukuhaaran Linhirin satamakaupunkiin. He sijoittivat paitsi maahan, myös kauppamerenkulkuun, ja nousivat ennen pitkään hekin Gondorin Suureen Neuvostoon.

Silaniel kasvoi siis nuoreksi naiseksi lokkien huudon ja meren suolaisen tuoksun keskellä. Lapsena pojat kiusasivat häntä ja nimittelivät olkipääksi, mutta tultuaan hedelmälliseen ikään tunsi Silaniel uudenlaisen suolaisen poltteen kupeillaan ja kostonsa hetken koittaneen, sillä samat dúnedainin äpärät himoitsivat nyt häntä, laiminlöivät opintonsa ja tuhlasivat aikansa rakkausrunoihin ja epätoivoisiin lähentelyihin. Mutta noiden poikien lemmenluritukset olivat kuin lokkien huutoa hänen korvissaan, noiden inhottavien ja epäsiistien lintujen, joita merenkävijät pitivät arvossa.

Koskapa Silaniel oli pienestä pitäen eronnut ja erotettu muista ikätovereistaan, ei hän mielinyt miellyttää heitä aikuisiällänsä. Eikä hän miellyttänyt ankaraa isäänsäkään, jolle Silanielin kärkevä kieli ja heitukkamainen käytös tuotti harmaita hiuksia. Hänen luontaisesta kauneudestaan ja viehätysvoimastaan oli toki myös isälle hyötyä, kuten myöhemmin saamme kuulla.

I


Alatar Morvegilin lapsia ei tosiaan ollut veistetty samasta puusta. Silaniel jakeli rukkasia kuin kukkasia odotellessaan täydellistä aviomiestä. Pikkuveli Sador kaipasi vain rauhaa ja tasaista elämää kauppahuoneen palveluksessa. Isoveli Saeroksen intohimona oli taide ja opinnot Osgiliathissa Hyarmendolin akatemiassa – ainakin siihen asti kun kuvaan astui Gwen Bellaniel, boheemi taiteilijatar, joka vei Saeroksen sydämen ja sai isä Alatarin muuttamaan testamenttiaan. Sisaruksista nuorin, vaatimaton Serindëkin tietää, että elämä on jossain muualla kuin jatkuvasti sairaan äidin hoitajana. Mutta mistä löytää uskallusta itsenäistymiseen? Avioliitto linhiriläisen maalaisaatelisen kanssa näytti ratkaisulta – mutta tapa vaati, että vanhimman tyttären oli naitava ensin.

Isänsä painostuksesta Silaniel oli kihlautunut erään mitäänsanomattaman pelargirilaisen herrasmiehen kanssa, mutta kihlaus purkautui kun mies paljastui aisankannattajaksi. Kenen kanssa Silaniel oli piehtaroinut, ei ole syytä mainita tässä. Alatar uhkasi palkita tyttärensä tempun kelpo selkäsaunalla, mutta Ivorwen Brindalin, Silanielin sairaalloinen mutta kaukonäköinen äiti, sai hänet luopumaan aikeistaan. Vaimon neuvomana Alatar laittoi Silanielin paremmin lahjojaan vastaavaan tehtäviin, vakoilemaan kilpailijoitaan kauppahuoneen eduksi. Olihan hänellä vireä seuraelämä ja vähäisten älynlahjojensa korvikkeena aimo annos röyhkeyttä ja nokkeluutta. Samalla hän tuli tutustuneeksi paremmin kolmeen naiseen, joista tuli hänen sisariaan ja sydänystäviään. Tumma Morgause Seldorien oli Linhirin suurimman kauppahuoneen johtajan tytär ja naimisissa Tumladenin kreivin Arahil Curimardinin kanssa. Nuori Idril Curimardin oli hänen sähäkkä ja terävä tyttärensä. Kolmas oli punatukkainen Naruil Finwarin, kauppahuoneen tytär hänkin, joka sittemmin meni naimisiin anórienlaisen maanomistajan kanssa, jolla oli tiukka ylähuuli, pitkä luotto ja paksu lompakko.

Ollessaan yhdessä he olivat kuin valarin enkelit, ja harvassa oli mies joka olisi voinut heitä vastustaa. Piloillaan he usein vertasivatkin itseään valariin, vaikka se oli pyhäinhäväistys. Silaniel oli ilkikurinen Nessa, Morgause tyyni Estë ja Naruil oppinut Vairë, ja mikä olisi ollutkaan sopivampaa, sillä Silaniel oli syntynyt kesäkuussa, Morgause marraskuussa ja Naruil maaliskuussa. Näin he leikkivät ratsastaessaan yhdessä Linhirin Narrinpäiville syksyllä 1651, jolloin sai alkunsa tapahtumasarja, joka vei yhden miehen kuolemaan ja Silanielin naimisiin, joten on syytä selostaa sitä hieman tarkemmin.

II


Syksy 1651 oli sateinen mutta lämmin. Silaniel oli silloin 18, Morgause 25 ja Naruil 22. He ratsastivat kaikki naamioituina Narrinpäivän markkinoille Morgausen rakastajan, ritari Uldorin vartioimina, mutta juhlamieli ei ollut korkealla. Häikäilemättömät merirosvot olivat kaapanneet Morgausen 10-vuotiaan tyttären Idrilin vaatien hänen isältään suuria lunnaita, mutta Morgause oli päättänyt selvittää asian itse. Naruil tiesi, mistä apu saattaisi löytyä. He palkkasivat ravintola ”Miekasta ja kilvestä”, jossa Linhirin alamaailma kokoontui, joukon apumiehiä selvittelemään lapsenryöstöä, jonka takana huhupuheiden mukaan olivat etelämaalaiset. Ei kestänyt kauaakaan, kun löytyi jo epäilty: eräs hämäräperäinen umbarilainen kapteeni Ormond, jonka laiva Usvaneito oli sopivasti juuri laskenut satamaan.

Morgause lähetti ritari Uldorin Usvaneidolle tapaamaan kapteenia ja tämän seurassa ollutta pelargirilaista naista, joka myöhemmin esiteltiin rouva Sernestaksi. Tyttö todellakin oli heillä, mutta väitteidensä mukaan he eivät olleet kaappaajia vaan pelastajia! Nainen väitti löytäneensä Idrilin haaksirikkoutuneesta laivasta matkalla Linhiriin ja oli valmis palauttamaan hänet takaisin vanhemmilleen. Uldor sopi lapsen luovuttamisesta ja tapaamisesta Miekassa ja kilvessä, josta ystävällinen isäntä järjesti Morgauselle, Silanielille ja Naruilille oman huoneen salakuuntelua ja tarkkailua varten. Pahaksi onnekseen he ehtivät juuri todistamaan, miten oikeat merirosvot tunkeutuivat ravintolaan ja ryöstivät Idrilin toistamiseen naapurihuoneesta. Morgause ei antanut kömmähdystä Uldorille anteeksi, vaan määräsi tämän lähtemään Usvaneidolla merirosvojen perään.

Tirkistysluukustaan Silaniel oli jo nähnyt tarpeeksi kapteeni Ormondista vakuuttuakseen hänen häikäilemättömästä viehätysvoimastaan. Myöhemmin samoilla Narrinpäivillä hän jätti tylysti silloisen heilansa, kapteeni Romin Gilcúdorin, ja nautiskeli eksoottisen kaapparikapteenin peittelemättömistä viettely-yrityksistä viinilasillisen äärellä. Sitten etelämaalainen kapteeni purjehti takaisin horisonttiin, eikä Silaniel nähnyt häntä kahteen vuoteen, mutta Morgausen tyttären kohtalo oli lopulta onnellinen: Uldor ja Ormond ryöstivät hänet takaisin haradilaisen emiirin haaremista.

III


Sillä välin monenlaiset ongelmat vaivasivat Morvegilin huonetta. Keväällä 1652 Linhirissä syttyi kapina, vaarallisin miesmuistiin, ja se oli suunnattu suoraan Morvegilejä ja muita kuninkaan luotettuja vastaan. Kaupungissa nähtiin nälkää, sillä joku oli keinotellut rahvaalle tarkoitetuilla vilja-annoksilla, eikä tavanomaista ruoanjakelua voitu järjestää. Raivostuneet kansanjoukot epäilivät Alatar Morvegilin panttaavan viljaa varastoissaa, joku tuikkasi kotitalon tuleen, ja oli hilkulla, ettei koko kaupunki palanut samantien. Alatar pisti henkensä Silanielin käsiin ja lähetti hänet tyynnyttelemään kansaa. Vilpittömyydellään ja vakuuttavalla käytöksellään hän sai villiintyneen rahvaan rauhoittumaan. Siten Silaniel sai takaisin isänsä luottamuksen.

Vuonna 1654 Ormond ilmestyi takaisin Linhiriin rikkaana miehenä. Silaniel onki selville, että hän oli liittoutunut Morvegilien pahimman kilpailijan, Seldorienin kauppahuoneen kanssa. Yhdessä Morgausen aviomiehen kreivi Arahil Curimardinin kanssa Ormond rakennutti Linhirissä suurinta purjelaivaa mitä kaupungissa oli vuosiin tehty. Alatar lähetti Silanielin vakoilemaan kapteenia onkiakseen selville, minkälaisia sopimuksia Seldorienin kanssa oli tehty, ja kuinka tuottavaa etelän kauppa oli. Mikäs sen miellyttävämpää!

Vaan maaelämä ei sopinutkaan Ormondille, jonka rauhaton luonne oli vieny juoppouteen ja tappeluihin. Silanielin piti pelastaa huonoille teille ajautunut merikapteeni katuojasta ja toimittaa hänet selviämään Tumladenin laaksoon. Siellä, nimellisesti Morgausen hellässä huomassa, mutta käytännössä isän valvovan silmän kantamattomissa, Silaniel Olossë ja Ormond Orleghîn tutustuivat toisiinsa lähemmin; ja Silaniel pani itseään puolta vanhemman kapteenin tuumimaan elämänsä tarkoitusta. "Sillä yksikään mies ei voi todella rakastaa ja palvella kahta naista", Silaniel sanoi, "ja tulee aika jolloin myös kapteeni Ormondin on valittava Olossën ja Uinenin välillä. Ormond valitsi Silanielin ja kihlasi hänet taikasormuksella, jonka hänelle oli antanut pohjalaisten kuningas, ja jonka hän oli saanut Joen Valtiattarelta. Kun Ormondin suuri laiva Valkea Susi viimein laskettiin vesille, Silaniel sitoi sen kokkaan oliivipuun oksan ja siunasi sen helmiäiskirjaillulla valkealla silkkiliinallaan. Ormond purjehti takaisin etelään tahkomaan rahaa. Vaikkei sitä missään todeksi vannotukaan, Linhirissä juoruttiin että Valkea Susi oli nimetty Silanielin mukaan.

IV


Jonkin aikaa Silaniel ikävöi Ormondin perään, ja seuraavana vuonna he tapasivat uudestaan Linhirissä. Mutta sitten Ormond alkoi suunnitella löytöretkeä jolla purjehdittaisiin Etelän Ääreen ja sieltä itään Maustemaille, jossa yksikään gondorilainen ei ollut käynyt moneen sukupolveen. Pian Ormondin purje katosi jälleen horisonttiin, eikä hänestä kuultu enää pitkään aikaan. Silaniel ei välittänyt merestä ja inhosi sen hajua, mutta hän ei myöskään tahtonut koetella voimiaan ja kokeilla saada Ormondia jäämään maihin, sillä vaikka Ormond oli valinnut mieluummin hänet kuin Uinenin, hän pelkästi Merten Valtiatarta.

Sen sijaan Romin Gilcúdor, josta oli tällä välin tullut autherdir eli rykmentin komentaja, alkoi jälleen lähenellä Silanielia, vaikka tämä oli häntä pitkään vältellyt. Romin oli intohimoisen rakastanut Silanieliin eikä ollut välittänyt siitä että Silaniel oli hänet jättänyt ja heilastellut sillä välin ties kenen kanssa, sillä hän oli sitkeä ja kokenut mies ja tiesi että Silaniel oli vielä nuori ja kypsyisi vielä jossain vaiheessa vakavaraisen miehen tekemään avioliittotarjoukseen. Romin oli tumma, pitkä ja komea, mutta hänen silmissään ei ollut samanlaista paloa kuin Ormondilla.

Jonkun aikaa Silaniel jaksoi viehättyä Gilcúdorista ja päästi hänet vuoteeseensa, mutta miehen mieli oli tympeä ja hän pyrki kaikin keinoin alistamaan Silanielin tahtoonsa ja tekemään hänestä vaimonsa. Alatar Morvegil olisi ollut mieluissaan mikäli Silaniel olisi antanut periksi Gilcúdorin toiveille, sillä hän oli hyvää sukua ja varakas (tai ainakin näin hän antoi ymmärtää). Vaan Silaniel ei antanut yhdenkään miehenpuolen päättää hänen puolestaan. Hän antoi Gilcúdorille vain epämääräisiä lupauksia ja ilmoitti sitten lähtevänsä pidemmäksi aikaa pois Linhiristä isoveljensä Saerosin luokse Osgiliathiin. Saeros oli tällöin 26 ja opiskeli isänsä stipendillä Hyarmendolin akatemiassa, joka oli hyväsukuisille pojille tarkoitettu koulu jossa kirjoitus- ja puhetaidon lisäksi opiskeltiin vapaita taiteita, kirjallisuutta ja miekkailua. Nimellisesti hän lähti taas isänsä asialle, sillä Alatar oli huolissaan vanhimman poikansa opintojen edistymisestä.

Osgiliathissa Silaniel viehättyi sen romanttisesta rappiosta ja vapaamielisestä ilmapiiristä. Monien muiden ylhäisten poikien tavoin Saeros pyrki Kuninkaan kaartiin eli Valkoisen Puun Komppaniaan. Hakijoiden kesken järjestettiin lukemattomia iltamia ja tanssiaisia, jotka jatkuivat varhaiseen aamuun asti. Viini virtasi, soittopelit soivat, vaatteet vähenivät, pariskunnat katosivat Osgiliathin raunioihin tai palasivat posket punoittaen. Yksi syy tulla Osgiliathiin oli ollut Silanielin rakas ystävä Naruil, joka oli muuttanut sinne vähän aiemmin. Mutta Naruil ei enää halunnut huvitella Silanielin kanssa aamutunneille. "Pienet kalat eivät enää kiinnosta minua, sillä olen tainnut saada haaviini jotain paljon suurempaa", hän sanoi. Seuraavana helana vietettiin jo häitä.

Kenties isä oli arvannut, että Silaniel olisi huono veljensä vartija. Saeros ei ollut onnekas, eikä hänellä ollut riittävää itsekuria keskittyä opintoihin, jotka olivat kuitenkin aika ankaria. Sen sijaan hän eksyi Osgiliathissa majailevien boheemien taiteilijoiden seuraan ja rakastui erääseen itseään pari vuotta vanhempaan taidemaalariin. Silanielkin suostui nimettömänä ja salaa toimimaan mallina eräälle osgiliathilaiselle mestarille, joka oli erikoistunut muotokuviin ja taruaiheisiin. Häntä ei hetkeäkään hävettänyt riisuutua ilkosilleen ihmisten katsellessa, eikä hän muöskään tuntenut itseään uhatuksi tai haavoittuvaksi. Pikemminkin hän teki riisuutumisesta taidetta ja sai vangitsi katsojansa niin että heistä tuli uhreja.

Jotain hyötyä Saerosin pyrinnöistä kuitenkin oli: Silaniel tutustui hänen opiskelijatovereihinsa Kaartissa, joista erityisesti yksi miellytti hänen silmiään. Vaikka hän oli Saerosta neljä vuotta nuorempi, hän oli silti pitkä, pidempi kuin kukaan muu, ja hänen ryhtinsä oli moitteeton. Miehen jäänharmaat silmät olivat samaan aikaan täynnä lempeyttä ja luonteenlujuutta, hänen ilmeensä vakava ja kisaileva, sanansa lystikkäitä ja mietteliäitä. Silaniel alkoi kiinnostua tästä muukalaisesta, joka ei koskaan tehnyt numeroa sukuperinnöstään, toisin kuin monet muut Hyarmendolin pojat. Hän oli Artamir Rian, Silanielia viisi vuotta nuorempi ja Kuninkaallisen laivaston lippueamiraali Findamir Rianin pojanpoika. Kaiken lisäksi hän oli 14-vuotaana palvellut vuoden kadettina Ormondin laivalla. Kuninkaan kaarti oli täynnä komeita kolleja, eikä Silaniel pistänyt koskaan pahakseen saada heitä lämmittämään vuodettaan, mutta kaikkien kollien joukossa Artamir oli ylitse muiden, kujakissain kaani.

V


Kai vanha Alatarkin sai jossain vaiheessa vihiä Silanielin skandaalinkäryisestä elämästä Osgiliathissa ja vaati häntä palaamaan kotiinsa. Silti hän onnistui eri verukkein viivyttelemään kunnes isä uhkasi hakea hänet itse. Silloin Silaniel lupasi palata heti kuninkaan suurten juhlien jälkeen. Elettiin kevättä 1660, ja sota Umbaria vastaan oli juuri loppunut aselepoon, joka solmittiin kaukaisten serkkujen omistamilla tiluksilla Barad Morvegilissa 25.3. Kuningas järjesti sen kunniaksi mahtavat tanssiaiset ja naamiaiset Osgiliathissa. Oliko juhlan syy se, vai kuninkaan ja kuningattaren vuosia kestäneen asumuseron loppuminen, ei ollut olennaista. Kuningas ja kuningatar olivat jo kauan riidelleet, pelkästä riitelemisen ilosta tai vakavammista syistä, ei silloin arvannut kukaan.

Kaupunki oli täynnä ylimyksiä naamioineen.








Valid XHTML :: Valid CSS: :: Powered by WikkaWiki