Revision [4309]

This is an old revision of Silaniel made by SampsaRydman on 2010-04-01 17:49:20.

 

Silaniel Olossë Raudfêrn (née Morvegil)
Wife of captain Ormond Raudfêrn

Race Targil (Gondorian)
Profession Lvl 3 Scout
Gifts & Geas Wealth, Enticing eyes
Character Sheet Silaniel Olossë Raudfêrn
Family tree
Paternal ancestors
Pictures
 (image: http://wiki.lindefirion.net/images/Silaniel2.jpg)
Silaniel ja Artamir Rian. Alkuperäinen maalaus: Anke-Katrin Eißman
 (image: http://wiki.lindefirion.net/images/Silaniel3.jpg)
Alkuperäinen maalaus: Anke-Katrin Eißman
Linhir

Silaniel Olossë

Katso myös: Salavalaakso

Silaniel Olossë Raudfêrn (née Morvegil, s. 1633) on nuori linhiriläinen koketti ja hienostorouva, jonka skandaalinkäryinen elämä on pitänyt hänet jatkuvasti juorujen aiheena ja tehnyt häntä tunnetuksi Pelargirissa ja Minas Anorissa asti. Hän on naimisissa isigiriläisen kapteenin Ormond Orleghînin, Raudfêrnin kartanon isännän kanssa. Silanielia on väitetty turhanylpeäksi, uteliaaksi, omapäiseksi ja omahyväiseksi seikkailijattareksi, mutta myös itsevarmaksi naiseksi joka tietää oman arvonsa eikä anna miesten pyörittää itseään.

MITEN HÄN SAI ALKUNSA


Lumenvalkea tukka erotti Silanielin jo lapsena tummemmista sisaruksistaan. Morvegilin aatelissuvun linhiriläinen haara on tunnettu dúnedainin mittapuulla vaaleahkoista pähkinänruskeista hiuksistaan, mutta Silaniel oli syntyessään vitivalkoinen, minkä vuoksi hänen äitinsä Ivorwen nimesi hänet Olossëksi. Itsepäisyys ja vapauden kaipuukin lienevät perua hänen pohjoispohjalaisilta esiäideiltään, kuten hänen isänsä Alatar alati muisti muistuttaa, tai sitten Hadorin huoneen veri virtaa hänessä lähes puhtaana.

Alatar Morvegil oli condir ja lunastanut päärinarvonsa sukunsa siivitetylle kruunulle tekemillä palveluksilla. Ylimyksinä Morvegilit olivat ruiskukkia kevätesikkojen joukossa, vuoden 1450 jälkeen aateloitua vähäisempää dúnadan-sukulinjaa. Heidän yhteinen kantaisänsä oli eräs Eldacarin armeijan kapteeni joka kunnostauduttuaan Eruin kahlaamojen taistelussa sai kunnian kirjoittaa lempinimensä ylhäisten nimien joukkoon Heren Requainin rulliin.

Morvegilien suvusta kumpusikin sitten monta mieleltään yksinkertaista mutta sitäkin rohkeampaa soturia: amiraaleja, sotapäälliköitä ja kapteeneita. Kuningas Eldacar antoi heille etelä-Ithilienistä tiluksia jotka olivat aiemmin kuuluneet kuningas Castamirin kannattajille. Heidän mahtavat maansa laajenivat sittemmin länteen ja etelään, Harondoriin ja Lebenniniin. Eräs myöhempien aikojen Morvegil nai pohjalaisen kaunottaren ja perusti uuden sukuhaaran Linhirin satamakaupunkiin. He sijoittivat paitsi maahan, myös kauppamerenkulkuun, ja nousivat ennen pitkään hekin Gondorin Suureen Neuvostoon.

Silaniel kasvoi siis nuoreksi naiseksi lokkien huudon ja meren suolaisen tuoksun keskellä. Lapsena pojat kiusasivat häntä ja nimittelivät olkipääksi, mutta tultuaan hedelmälliseen ikään tunsi Silaniel uudenlaisen suolaisen poltteen kupeillaan ja kostonsa hetken koittaneen, sillä samat dúnedainin äpärät himoitsivat nyt häntä, laiminlöivät opintonsa ja tuhlasivat aikansa rakkausrunoihin ja epätoivoisiin lähentelyihin. Mutta noiden poikien lemmenluritukset olivat kuin lokkien huutoa hänen korvissaan, noiden inhottavien ja epäsiistien lintujen, joita merenkävijät pitivät arvossa.

Koskapa Silaniel oli pienestä pitäen eronnut ja erotettu muista ikätovereistaan, ei hän mielinyt miellyttää heitä aikuisiällänsä. Eikä hän miellyttänyt ankaraa isäänsäkään, jolle Silanielin kärkevä kieli ja heitukkamainen käytös tuotti harmaita hiuksia. Hänen luontaisesta kauneudestaan ja viehätysvoimastaan oli toki myös isälle hyötyä, kuten myöhemmin saamme kuulla.

LINHIRIN KOLME NEITTÄ


Alatar Morvegilin lapsia ei tosiaan ollut veistetty samasta puusta. Silaniel jakeli rukkasia kuin kukkasia odotellessaan täydellistä aviomiestä. Pikkuveli Sador kaipasi vain rauhaa ja tasaista elämää kauppahuoneen palveluksessa. Isoveli Saeroksen intohimona oli taide ja opinnot Osgiliathissa Hyarmendolin akatemiassa – ainakin siihen asti kun kuvaan astui Gwen Bellaniel, boheemi taiteilijatar, joka vei Saeroksen sydämen ja sai isä Alatarin muuttamaan testamenttiaan. Sisaruksista nuorin, vaatimaton Serindëkin tietää, että elämä on jossain muualla kuin jatkuvasti sairaan äidin hoitajana. Mutta mistä löytää uskallusta itsenäistymiseen? Avioliitto linhiriläisen maalaisaatelisen kanssa näytti ratkaisulta – mutta tapa vaati, että vanhimman tyttären oli naitava ensin.

Isänsä painostuksesta Silaniel oli kihlautunut erään mitäänsanomattaman pelargirilaisen herrasmiehen kanssa, mutta kihlaus purkautui kun mies paljastui aisankannattajaksi. Kenen kanssa Silaniel oli piehtaroinut, ei ole syytä mainita tässä. Alatar uhkasi palkita tyttärensä tempun kelpo selkäsaunalla, mutta Ivorwen Brindalin, Silanielin sairaalloinen mutta kaukonäköinen äiti, sai hänet luopumaan aikeistaan. Vaimon neuvomana Alatar laittoi Silanielin paremmin lahjojaan vastaavaan tehtäviin, vakoilemaan kilpailijoitaan kauppahuoneen eduksi. Olihan hänellä vireä seuraelämä ja vähäisten älynlahjojensa korvikkeena aimo annos röyhkeyttä ja nokkeluutta. Samalla hän tuli tutustuneeksi paremmin kolmeen naiseen, joista tuli hänen sisariaan ja sydänystäviään. Tumma Morgause Seldorien oli Linhirin suurimman kauppahuoneen johtajan tytär ja naimisissa Tumladenin kreivin Arahil Curimardinin kanssa. Nuori Idril Curimardin oli hänen sähäkkä ja terävä tyttärensä. Kolmas oli punatukkainen Naruil Finwarin, kauppahuoneen tytär hänkin, joka sittemmin meni naimisiin anórienlaisen maanomistajan kanssa, jolla oli tiukka ylähuuli, pitkä luotto ja paksu lompakko.

Ollessaan yhdessä he olivat kuin valarin enkelit, ja harvassa oli mies joka olisi voinut heitä vastustaa. Piloillaan he usein vertasivatkin itseään valariin, vaikka se oli pyhäinhäväistys. Silaniel oli ilkikurinen Nessa, Morgause tyyni Estë ja Naruil oppinut Vairë, ja mikä olisi ollutkaan sopivampaa, sillä Silaniel oli syntynyt kesäkuussa, Morgause marraskuussa ja Naruil maaliskuussa. Näin he leikkivät ratsastaessaan yhdessä Linhirin Narrinpäiville syksyllä 1651, jolloin sai alkunsa tapahtumasarja, joka vei yhden miehen kuolemaan ja Silanielin naimisiin, joten on syytä selostaa sitä hieman tarkemmin.

KAAPPARIT JA KAPTEENI


Syksy 1651 oli sateinen mutta lämmin. Silaniel oli silloin 18, Morgause 25 ja Naruil 22. He ratsastivat kaikki naamioituina Narrinpäivän markkinoille Morgausen rakastajan, ritari Uldorin vartioimina, mutta juhlamieli ei ollut korkealla. Häikäilemättömät merirosvot olivat kaapanneet Morgausen 10-vuotiaan tyttären Idrilin vaatien hänen isältään suuria lunnaita, mutta Morgause oli päättänyt selvittää asian itse. Naruil tiesi, mistä apu saattaisi löytyä. He palkkasivat ravintola ”Miekasta ja kilvestä”, jossa Linhirin alamaailma kokoontui, joukon apumiehiä selvittelemään lapsenryöstöä, jonka takana huhupuheiden mukaan olivat etelämaalaiset. Ei kestänyt kauaakaan, kun löytyi jo epäilty: eräs hämäräperäinen umbarilainen kapteeni Ormond, jonka laiva Usvaneito oli sopivasti juuri laskenut satamaan.

Morgause lähetti ritari Uldorin Usvaneidolle tapaamaan kapteenia ja tämän seurassa ollutta pelargirilaista naista, joka myöhemmin esiteltiin rouva Sernestaksi. Tyttö todellakin oli heillä, mutta väitteidensä mukaan he eivät olleet kaappaajia vaan pelastajia! Nainen väitti löytäneensä Idrilin haaksirikkoutuneesta laivasta matkalla Linhiriin ja oli valmis palauttamaan hänet takaisin vanhemmilleen. Uldor sopi lapsen luovuttamisesta ja tapaamisesta Miekassa ja kilvessä, josta ystävällinen isäntä järjesti Morgauselle, Silanielille ja Naruilille oman huoneen salakuuntelua ja tarkkailua varten. Pahaksi onnekseen he ehtivät juuri todistamaan, miten oikeat merirosvot tunkeutuivat ravintolaan ja ryöstivät Idrilin toistamiseen naapurihuoneesta. Morgause ei antanut kömmähdystä Uldorille anteeksi, vaan määräsi tämän lähtemään Usvaneidolla merirosvojen perään.

Tirkistysluukustaan Silaniel oli jo nähnyt tarpeeksi kapteeni Ormondista vakuuttuakseen hänen häikäilemättömästä viehätysvoimastaan. Myöhemmin samoilla Narrinpäivillä hän jätti tylysti silloisen heilansa, kapteeni Romin Gilcúdorin, ja nautiskeli eksoottisen kaapparikapteenin peittelemättömistä viettely-yrityksistä viinilasillisen äärellä. Sitten etelämaalainen kapteeni purjehti takaisin horisonttiin, eikä Silaniel nähnyt häntä kahteen vuoteen, mutta Morgausen tyttären kohtalo oli lopulta onnellinen: Uldor ja Ormond ryöstivät hänet takaisin haradilaisen emiirin haaremista.

VAKOOJA JA RAKASTAJA


Sillä välin monenlaiset ongelmat vaivasivat Morvegilin huonetta ja myös Silanielin päätä. Keväällä 1652 Linhirissä syttyi kapina, vaarallisin miesmuistiin, ja se oli suunnattu suoraan Morvegilejä ja muita kuninkaan luotettuja vastaan. Kaupungissa nähtiin nälkää, sillä joku oli keinotellut rahvaalle tarkoitetuilla vilja-annoksilla, eikä tavanomaista ruoanjakelua voitu järjestää. Raivostuneet kansanjoukot epäilivät Alatar Morvegilin panttaavan viljaa varastoissaa, joku tiukkasi kotitalon tuleen, ja oli hilkulla, ettei koko kaupunki palanut samantien. Alatar pisti henkensä Silanielin käsiin ja lähetti hänet tyynnyttelemään kansaa. Vilpittömyydellään ja vakuuttavalla käytöksellään hän sai villiintyneen rahvaan rauhoittumaan. Siten Silaniel sai takaisin isänsä luottamuksen.

Vuonna 1654 Ormond ilmestyi takaisin Linhiriin rikkaana miehenä. Silaniel onki selville, että hän oli liittoutunut Morvegilien pahimman kilpailijan, Seldorienin kauppahuoneen kanssa. Yhdessä Morgausen aviomiehen kreivi Arahil Curimardinin kanssa Ormond rakennutti Linhirissä suurinta purjelaivaa mitä kaupungissa oli vuosiin tehty. Alatar lähetti Silanielin vakoilemaan kapteenia onkiakseen selville, minkälaisia sopimuksia Seldorienin kanssa oli tehty, ja kuinka tuottavaa etelän kauppa oli. Mikäs sen miellyttävämpää!

Vaan maaelämä ei sopinutkaan Ormondille, jonka rauhaton luonne oli vieny juoppouteen ja tappeluihin. Silanielin piti pelastaa huonoille teille ajautunut merikapteeni katuojasta ja toimittaa hänet selviämään Tumladenin laaksoon. Siellä, nimellisesti Morgausen hellässä huomassa, mutta käytännössä isän valvovan silmän kantamattomissa, Silaniel Olossë ja Ormond Orleghîn tutustuivat toisiinsa lähemmin; ja Silaniel pani itseään puolta vanhemman kapteenin tuumimaan elämänsä tarkoitusta. "Sillä yksikään mies ei voi todella rakastaa ja palvella kahta naista", Silaniel sanoi, "ja tulee aika jolloin myös kapteeni Ormondin on valittava Olossën ja Uinenin välillä. Ormond valitsi Silanielin ja kihlasi hänet taikasormuksella, jonka hänelle oli antanut pohjalaisten kuningas, ja jonka hän oli saanut Joen Valtiattarelta. Kun Ormondin suuri laiva Valkea Susi viimein laskettiin vesille, Silaniel sitoi sen kokkaan oiolairën oksan ja siunasi sen helmiäiskirjaillulla valkealla silkkiliinallaan. Ormond purjehti takaisin etelään tahkomaan rahaa, ja Silaniel jäi maihin odottamaan hänen paluutaan. Vaikka sitä missään todeksi vannotukaan, Linhirissä juoruttiin että Valkoinen Susi oli nimetty Silanielin mukaan.

KUNINKAAN KAARTIN KOMEAT KOLLIT


KAHDET HÄÄT, YHDET HAUTAJAISET







Valid XHTML :: Valid CSS: :: Powered by WikkaWiki