Maailman laidalla: Ûrêzâyan


Levälaahusta perässään laahaten Nimgaur laski heikkojen tuulien ajamana paapuurin halsseilla Ost Doranorin redille 8. Nóruita. Toukokuun lopun aurinko kuumotti korkealta saaden laivatervankin kiehumaan, muona oli laivasta tyystin loppunut, vettä oli vain suullinen. Täysin kuivin suin laivalla ei tosin tarvinnut olla, kiitos kapteenin hupenevan viskivaraston ja Trinculon saarella valmistaman kookospontikan. Jokaisella oli kuitenkin kurkut karheina kuin hamppuköysi eikä perämieskään kiirehtinyt kansilankkujen kiillottamista (”holistonin haalaamista”) tai muitakaan ylimääräisiä töitä; laiva saataisiin kuntoon kyllä satamassa jossa tuore ruoka ja vesi toisivat kovasti kaivattua vaihtelua.

Kun Bellakarin rannikko saatiin näkyviin ja tähystäjäpoika Nob huusi mastosta näkevänsä Ishtran temppelin kullatun katon kimalluksen Ûrêzâyanin kallioiselta niemeltä, skanssista peräpartaalle asti kaikui laivassa elähdyttävä huraa-huuto, ja Belewenin merenkulkumestari Eämirin kuultiin kommentoivan ensimmäiselle perämiehelle: ”Viisi päivää tyvenessä maatuulen armoilla, ja kapteeni saa meidät hivutettua täsmälleen oikeaan paikkaan. Kautta Ulmon, se on merimiestaitoa, merimiestaitoa kerrassaan!”

Ost Doranor, Ûrêzâyan, Auringon kaupunki. Valkoiset kallioseinämät, lukemattomat merilinnut, siniset muurit kultaisine sakaroineen. Se oli satama jonka oli kaivertanut jyrkkään kalliorinteeseen uponneen Númenorin taito ja mahti. Sitä olisi voinut pitää pienenä Minas Anorina, mutta sen sijaan että kaupunki ympäröisi vuorta jyrkkinä linnoitettuina terasseina, Ûrêzâyan oli järjestynyt kuin Ramlond, kuunsirpin muotoon sataman ympärille. Sittemmin se oli levittäytynyt holtittomasti vanhan Yläkaupungin itä- ja eteläpuolelle, mutta kuten Minas Anorissa ja Ramlondissa, myös Ûrêzâyanissa asukkaan sosiaalisen aseman saattoi yhä päätellä suoraan siitä, miten korkealla hänen asuntonsa sijaitsi.

Ormondin tuttavan ja kauppakumppanin, ylimys Dairuzîrin talo sijaitsi korkeimmalla paikalla Anadûnên porttien ja kauppatorin yläpuolella, josta avautui täydellinen näköala sekä sataman yli (jonka tapahtumia tarkkailtiin talossa tarkoin silmin ja tarvittaessa kaukoputkien avituksella) että kauas länteen avomerelle (josta saapuvat laivat erityisesti kiinnostivat talon herraa). Dairuzîr oli jopa rakennuttanut illallishuoneensa ylimmälle terassille niin, että se antoi esteettä suoraan länteen, kohti auringonlaskua ja uponnutta isänmaata. Varmasti Dairuzîr tiesi Valkoisen Suden saapumisesta (Ost Doranorin aurinkolippu tuulessa laiskasti liikahdellen) aiemmin kuin kukaan muu kaupungissa, aiemmin kuin itse satama-amiraali Sakulbâr.

Sillä Sakulbâr oli työn touhussa. Kaleerilaivastot soutivat edestakaisin rumpujen tahdissa Ost Doranorin turkoosinsinisellä redillä. Ûrêzâyanin itsenäisyys riippui sen pienestä mutta hyvin koulutetusta ja erinomaisesti johdetusta sotaväestä. Kaupungin adûnai-ylimystö oli aina vastustanut kuningasvaltaa, viimeisen sadan vuoden aikana esimerkillisen tehokkaasti. Siksi Ûrêzâyan oli lähes koko ajan sodassa, useimmiten liittoutuneena Rajin sulttaanin ja Korlean tyrannin kanssa Bellakarin kuningashuonetta ja Profeetan seuraajia vastaan. Nytkin Ûrêzayanin varusväen kilvet ja kypärät kiiltelivät hopeanhohtoisina kirkkaassa auringonpaisteessa. Pitääkseen laivastonsa iskukykyisenä Ûrêzâyanin tyranni Araphor Kathuphazgan pakotti väkensä harjoittelemaan jatkuvasti, arkena ja pyhänä.

Hoidettuaan muodollisuudet luotsin kanssa Ormond suostui vastentahtoisesti maksamaan paikalliselle yrittäjälle viisi Gondorin kultakruunua Nimgaurin hinauttamiseksi kellumaan turvallisesti Ûrêzâyanin merimuurien suojaan. Laivan omat miehet olivat jo loppuun ajettuja. Ûrêzâyanin soutajien ähkiessä rummunlyöntien tahtiin Belewen nojaili peräpartaaseen lääkiten janoaan portviinillä ja katseli kaleerien sijaan merilintuja. Saarella vietetty aika oli tehnyt naisesta jäntevän ja kuivan ja tuonut hänen lihaksensa esille epänaismaisella tavala. Hänen hipiänsä oli suolaveden turmelema ja huulensa rohtuneet, mutta lievästi rasvoittunut pitkä tumma hiuspalmikko kiilteli Ormondin silmissä hyvinvoivan näköisenä ja naisen elkeissä oli harvinaista sielukkuutta. Avojaloin, huiveineen ja usvaisine silmineen nainen toi Ormondille mieleen monet Umbarin lesket vuoden 1589 kapinan jälkeen. Belewenin silmissä oli samaa surumielisyyttä.

”Minä laittaisin mesaanimastoon kahdet harukset. Se ei kestä noin”, nainen keskeytti hiljaisuuden.

”Pötyä, se kestää vaikka minkälaisen hiivarin”, Ormond tiuskaisi takaisin. Kukaan ei saanut mestaroida häntä hänen laivaansa liittyvissä asioissa, paitsi korkeintaan Pitkälaksen Ingared, Valkoisen Suden rakentaja ja suunnittelija. Mutta hiiskumatta Belewenille sanaakaan hän antoi toiselle perämiehelle ohjeet laivan uudelleen rikauksesta jahka Nimgaur olisi turvallisesti tokassa ja uudet ruokatarpeet saatu laivaan.

Nimgaurin matkustajahyttiä tuuletettiin säännöllisesti, mutta muuten laivan hajuista oli vaikea päästä eroon. Haju leijui laivan ja erityisesti sen kahdeksankymmenpäisen miehistön ympärillä kuin lokkiparvi kalamarkkinoilla. Miranda Aranel oli onnellinen siitä, että hänen nykyinen hyttitoverinsa oli toinen nainen. Päiväkirjaansa – hän piti sitä säännöllisesti ja aina salakielellä – Miranda merkitsi ylös niin Belewenistä saamansa vaikutelmat kuin Saarella kokemansa järkytyksetkin. Mutta ulospäin hän oli jälleen yhtä tyyni kuin aina.
”Belewenin läsnäolo laivalla on vaikuttanut melkoisesti koko miehistöön, myös Ormondiin. Silti meitä kahta ei voi verratakaan. Nainen on kolmenkymmenen ja kolmenkymmenen viiden välillä, mutta hänen ihonsa näyttää silti minua vanhemmalta. Hän on noin viisi jalkaa ja kahdeksan tuumaa pitkä, tosin vaikuttaa pidemmältä koska seisoo niin suorassa. Hänen käytöksessään ei ole merimiehille ominaista julkeutta mutta sen sijaan runsaasti kopeutta ja hänen omanarvontuntonsa on herkkä. Sukulaisuussuhteet: Marösin ruhtinaan Borathorin avioton tytär, tuntee useat Umbarin kapteeneista. Ei työskennellyt Caldûria vastaan.”

Tuskin Nimgaur oli ehtinyt ankkuroitua tokkaan kun suuren karakin ympärillä parveili jo tusinamäärin kaupustelijoiden soutuveneitä. Serenur joutui käyttämään kaksi kertaa pilliään ja kolme kertaa pamppuaan estääkseen matruuseja ryhtymästä ominpäin kauppoihin. ”Tämä ei ole mikään kelluva bordelli!” Kapteenin suostumuksella puosu ja ensimmäinen perämies Turumir tekivät sopimuksen paikallisen muonittajan kanssa siitä, että laivaan toimitettaisiin 2000 gallonaa tuoretta vettä sekä päivittäin tuoretta naudanlihaa, leipää, kurpitsoita, munakoisoja ja tuoreita hedelmiä. Jo ennen kuin tilausta oli ehditty toimittaa, Valkoiselle Sudelle hiivattiin kaksi terttua banaaneita ja gallonan nassakka paikallista rommia. ”Ylimys Dairuzîrin tervehdys kauppakumppanilleen”, ilmoitti muonittaja kohteliaasti Haradin kielellä, ja lisäsi: ”Hän toivoo että kapteeni Ormond ilahduttaisi hänen perhettään ja taloaan pian vierailullaan!”



Valid XHTML :: Valid CSS: :: Powered by WikkaWiki