Astaldo Ormondion na Tumladen
Brother of Aegwen, footman and squire to Artamir Rian

Race Gondorian (half-northron, half-corsair)
Profession Lvl 1 Warrior
Gifts & Geas Lung capacity, Magical ability,
Danger sense
Character Sheet Astaldo na Tumladen
Family tree
Paternal and maternal ancestors
Pictures
Aegwen
Aegwen ja Astaldo purjehtimassa
Linhir

Astaldo


Astaldo na Tumladen (s. 3 Narwain 1653) on kapteeni Ormondin avioton lapsi, herra Artamir Rianin aseenkantaja ja palvelija.
"Poikani, tämä miekka on Huþdring, korkealla kielellä Sangahyando, Väenhalkoja. Sinä saat sen kun tulet miehen ikään, ja sen kautta tulet sinä vielä kerran hallitsemaan, sillä se miekka on ruhtinaalle tehty ja voimallinen."

Olen Gondorin mies, vaikka en ole maassa syntynyt. Olen Tumladenin väkeä, vaikkei laaksoni veri virtaakaan suonissani. Äitini oli pohjalaisprinsessa ja isäni Umbarin merirosvo, joiden epäsäätyisestä liitosta kaukana täältä synnyin minä, Astaldo, ja kaksoissiskoni Aegwen. Perintöosuuttani minulta on paha riistää. Dúnedainin kiivauteen lisään vielä pohjalaisten pelottomuuden. Yhtään oikeaa perhettä minulla ei ole ollut, eikä minuun ole turhaan rakkautta tuhlattu, mutta sitäpä väkevämpi on se Sammumaton Liekki, joka sisälläni palaa.

Äitini Freawaru oli pohjalaisten heimokuninkaan Finn Folcwaldan sisar, Fraesingein sukua. He asuivat Cardolanin massa, missä heillä oli suuri sali ja laajat tilukset. He hävisivät sodassa mustainmaalaisille, joita johti nuottakuningas Castantin, Caithinnien sukua; mustalaiset veivät äitini orjuuteen Välimaan Valasniemeen ja pitivät häntä siellä orjana monet monituiset vuodet. Kukaan ei uhmannut nuottakuningas Castantinia ja hän sai harjoittaa ryöstelyjään ja raiskauksiaan rangaistuksetta aina siihen päivään asti, jolloin isäni, kaappari Ormond, purjehti pohjolaan.

Ormond laski vasten tahtoaan maihin Valasniemessä ja tapasi äitini siellä orjana. Saataan tietää asiain laidan ja äitini suvun, hän suostui viemään hänet takaisin sukunsa pariin. Nuottakuninkaan tietämättä Ormond pakeni merille kesken yötä ja otti mukaansa sekä äiti Freawarun että kuninkaan aarteet. Merimatkan aikana hän teki äitini raskaaksi meistä.

Fraesingein keskuudessa Freawarun pelastumista juhlittiin ja Ormond palkittiin runsain lahjoin. Setäni, kuningas Finn Folcwalda antoi hänelle lahjaksi taikasormuksen, jonka hän oli saanut Joen Valtiattarelta. Sitten Ormond purjehti pois mutta lupasi palata.

Kun vuoden päivät olivat kuluneet, Ormondin laiva nähtiin jälleen pohjoisilla vesillä. Kuten Ormundságassa kerrotaan, hän hyökkäsi Caithinnien kimppuun mereltä ja maalta ja kosti heille verisesti äitini ja pohjoisen sukuni kärsimät vääryydet. Moni mustainmaalaisten suuri urho sai surmansa sinä yönä. Deor Salmivahti puolusti Castantinin salin ovea, kunnes Ormond hänet kaatoi. Vanha nuottakuningas sai niellä isäni miekan terän, mutta sitä ennen käärmekielinen kuningas kirosi kapteenin.

Kukaan ei jäänyt Valasniemessä henkiin, naiset, lapset, vanhukset tapettiin yksin tein.

Sedälleni Finnille Ormond toi Castantinin valtaistuimen, ja monet aarteet. Äitini tuli häntä vastaan sanoen: ”No, Ormond, etkö aio tervehtiä lapsiasi?” Ormond nosti meidät rinnalleen ja tunnusti meidät. Näin tehtyään hän määräsi meidän tulevaisuutemme. Äitini ei voinut pitää meitä luonaan, sillä hänen vanhin poikansa ja meidän velipuolemme Alboin, aikuinen mies, oli kuninkaan perijä, eikä hän halunnut riitaa lastensa kesken. Hän antoi meidät Ormondin vietäväksi etelään, Gondorin maahan, jotta kasvaisimme sen maan kansalaisiksi ja saisimme siellä parhaan mahdollisen kasvatuksen.

Koska isäni oli tehnyt useita palveluksia Gondorin suurille ja mahtaville, eräs heistä, Tumladenin kreivi Arahil, suostui ottamaan meidät ottolapsikseen. Meidät vietiin Valkoisille Vuorille, kauas merestä, jossa meidät kasvatettiin Iaurostin linnassa kuin Gondorin pojat ja tytöt, dúnedain. Vuosiin emme nähneet enempää äitiämme kuin oikeaa isäämme.

Kun kahdeksan täyttä vuotta oli kulunut, Ormond palasi takaisin. Hän oli hankkinut meriltä suuren omaisuuden ja tuli nyt Gondorin maahan jäädäkseen. Hän osti Raudfêrnin kartanon Salavalaaksossa lähellä Linhiriä. Siitä lähtien me saimme viettää puolet vuodesta, aina keskivuoden päivästä loppuvuoden päivään asti rannikolla isämme talossa, kun taas alkuvuoden talvesta keskikesään elimme Tumladenissa ottovanhempiemme Arahilin ja Morgausen kaitsettavana.

Herra Arahil opetti minulle miehen taidot, ruumiin harjoituksen ja antoi minun leikkiä aseilla hänen tarkassa valvonnassaan. Morgause opetti minulle tyyneyttä ja kärsivällisyyttä. Ottosiskoni Idril nokkeluutta ja salavihkaisuutta. Salavalaaksossa oikean isäni talossa opin uimaan ja sukeltamaan paremmin kuin kukaan muu ikäisistäni. Hypin veneestä, jonka isäni merirosvo-palvelijat olivat veistäneet minulle ja siskolleni Aegwenille, ja toin pohjasta aarteita: näkinkenkiä, kiviä, kauan kadonneita esineitä. Kerran löysin rantamudasta vanhan sormuksen, jonka sitten pidin, ja josta olin sanomattoman ylpeä. En näyttänyt sitä siskolleni, sillä hän olisi muuten varmasti vaatinut sitä itselleen. Siihen oli kuvattu kaksi merikäärmettä.

Oikealta isältäni olen koko elämäni aikana saanut vain kaksi opetusta, kumpikin Húrinin lasten tarusta (Narn i chin Hùrin), jota isäni tykkäsi lukea pienellä käsialalla kirjoitetusta kuluneesta kirjasta. Niistä tärkein oli opetus Sadorista ja lahjasta:
”Túrinin syntymäpäivän aamuna hänen isänsä antoi hänelle lahjan, haltiatekoisen veitsen, ja sen kahva ja tuppi olivat hopeiset ja mustat, ja hän sanoi: ”Hadorin huoneen perijä, tässä lahja päivän kunniaksi. Mutta varo! Puukko on ärhäkkä ja terä tottelee vain sitä joka osaa sitä käyttää. Se viiltää sinun kättäsi yhtä mieluusti kuin mitä muuta tahansa.” Ja hän nosti Túrinin pöydälle ja suuteli poikaansa ja sanoi: ”Pää on jo korkeammalla kuin minun, ja pian olet yhtä pitkä omien jalkojesi varassa. Sinä päivänä moni saa pelätä veitsesi terää.”
Silloin Túrin juoksi ulos huoneesta ja meni yksin pois ja hänen sydämessään hehkui niin kuin auringon lämpö joka paistaa kylmään maahan ja panee kasvun liikkeelle. Hän toisti mielessään isänsä sanoja, mutta muitakin sanoja tuli hänen mieleensä: Anna avosylin, mutta anna omastasi. Ja hän meni ramman puunhakkaajan Sadorin luokse, joka oli hänelle paljon opettanut, ja huusi: ”Labadal, tänään on minun syntymäpäiväni, Hadorin huoneen perijän syntymäpäivä! Ja minä olen tuonut sinulle lahjan päivän kunniaksi. Tässä on puukko, juuri sellainen kuin sinä tarvitset, se veistää mitä tahansa tahdot ja hiuksenhienosti.”
Sadorin mieli kävi levottomaksi sillä hän tiesi hyvin että Túrin oli itse saanut veitsen sinä päivänä, mutta ihmisten keskuudessa pidettiin pahana rikkeenä sitä että kieltäytyi ottamasta vastaan lahjaa, oli antaja kuka tahansa. – –
Húrin huomasi pian että Túrin ei pitänyt puukkoa mukanaan ja hän kysyi oliko hän ruvennut pelkäämään sitä isän varoituksen vuoksi. Silloin Túrin vastasi: ”En, mutta minä annoin sen Sadorille, puunveistäjälle.”
”Halveksitko sinä isäsi lahjaa?” kysyi Morwen ja Túrin vastasi: ”En, mutta minä rakastan Sadoria ja minun käy häntä sääli.”
Silloin Hùrin sanoi: ”Kaikki kolme lahjaa annoit omastasi, Túrin, omiasi olivat rakkaus, sääli ja puukko, joka on niistä vähäisin.”


Ormond puhui nämä sanat painottaen, ja usein minun ajatukseni palasivat kahteen taikamiekkaan, jotka isäni oli tuonut mukanaan Valasniemestä. Toinen oli Huþdring, jonka nimi suurhaltiakielellä on Sangahyando, tanssiva miekka jonka Umbarin miehet olivat tehneet toistasataa vuotta sitten, mutta vanhempi niistä oli Ormondin oma miekka Naegling, joka oli kuulunut nuottakuningas Castantinille. Sen oli tehnyt Númenorin muinainen mahti, eikä se ollut lainkaan vuosituhansista kulunut, ainoastaan hioutunut keveämmäksi ja terävämmäksi, ja sen ohueen terään oli kuvattu miten vedenpaisumus hävitti Atalantën.

Toinen opetus oli ylpeyden opetus, sillä hän kertoi Túrinista ja Saerosista ja siitä miten Túrin ajettiin pois Menegrothista, sillä isäni oli myös siihen kohtaan kovin mielistynyt, ja piti Túrinin toimintaa oikeana. ”Vaella yksin!” oli Mablung toivottanut Túrinille ja näin tuntui myös isäni toivottavan minulle, toivottavan minut tiehensä kuten Thingol oli aluksi tehnyt Tùrinille. Elämäni on aina tahdottu puolestani päättää. Isäni ja ottoisäni olivat sopineet, että kaksitoista vuotta täytettyäni minut pannaan sotilasuralle ja ratsumiehen oppiin. Näin myös kävi, vaikken sitä toivonut. Uusi isäntäni oli Artamir Rian, herrasmies ja sotaurho, ja tapasin hänet ensi kerran isäni häissä...





Valid XHTML :: Valid CSS: :: Powered by WikkaWiki